keskiviikko 30. heinäkuuta 2014

Unelmien cosplaynurkka ja pari muuttujaa

Olin suunnitellut kirjoittavani seuraavaksi siitä, kuinka hienosti Atelier-paricosplay edistyy - tuo cosplay oli siis tarkoitus saada Traconiin päälle. Valitettavasti poikaystävä pääsi ko. tapahtumaan töihin mutta minä en, enkä sitten tietenkään tajunnut reagoida riittävällä nopeudella lippuhässäkkään, eli lippu jäi saamatta. Ainakin minulle iso osa cosplayta on se conissa puku päällä heiluminen, joten motivaatio Katlan ja Berielin suhteen on nyt hieman tauolla, vaikka kankaatkin on jo ostettu. Yritämme nyt kovasti keksiä, mihin coniin tuolla cosplaylla sitten voisi lähteä, kun poikaystäväkin on ensi kevään vaihdossa Irlannissa.

Hyviäkin uutisia on kuitenkin viime viikkoihin mahtunut! Kävimme maanantaina Jyväskylässä allekirjoittamassa vuokrasopimuksen ensimmäiseen yhteiseen asuntoomme, joten Ikea-kuvastoa ja internetin ihmeellisiä diy-sisustustutoriaaleja on tullut selattua. Tulevassa kaksiossa minulla on ensi kertaa mahdollisuus omistaa kokonainen nurkka ompelulle ja siten cosplaylle, joten tässä niitä sen luokan haaveita nyt paukkuu verkkokalvoillenne. Nämä silmiähivelevät kollaasit on koottu Polyvorella.

Tekniset ominaisuudet kuntoon

my dream sewing corner part 1: the technical stuff

Uskollinen Brotherini minulla jo on, mutta näistä tämän kesän rinkelirahoista koitan säästää myös saumuriin. Ompelin aikoinaan ylppärimekkoni kaverin saumurin suotuisalla avustuksella, ja sen jälkeen minkään oikean vaatteen tekeminen ilman sellaista on tuntunut suoraan sanottuna turhalta. Kyllähän se vaan aika paljon tuo vaatteelle lisää käyttöikää - cosplayn tapauksessa ehkä nopeuttaa työskentelyä ja antaa siistimmän lopputuloksen. Luultavasti ostan jonkun halvan käytetyn näin alkuun, katsoo sitten jos on tarve vaihtaa.

Säädettävä mallinukke on vähän kaukaisempi haave, mutta ehdottomasti tulossa ennen pitkää. Saakohan näitä Suomessa muualtakin kuin Eurokankaalta? Peruukkipää lienee jossain vaiheessa myös ajankohtainen.

Hyllyjä, hyllyjä kaikkialla

my dream sewing corner part 2: organizing

Organisointiosa on jo aika pitkälti hoidossa, sillä yliopistolla tyhjennettiin tänä keväänä suomen oppiaineen vanhaa kirjastoa, ja onnistuin luuttimaan sieltä toistakymmentä hienoa n. 60-luvun kirjaston arkistolaatikkoa. Niihin sai kivasti kaiken pienen ompelu- ja askartelusälän lajiteltua, joten enää pitäisi keksiä jotain ovelaa langoille, kaavoille ja kankaille. Kuinkas muut säilyttävät cosplayroinansa, esimerkiksi peruukit? Entäs ne valmiit puvut?

Sitten se sisustus

my dream sewing corner part 3: colors and something else

Uuteen asuntoon haluan vähintään reilunkokoisen tukevan työpöydän, sellaisen L-muotoisen mielellään. Kirkas ja hauskannäköinen pöytälamppu ja semmoinen tosi terveellinen satulatuoli ois myös kivoja. Ylipäätään pidän aika paljon väreistä, ja se saa ompelunurkassani näkyä. Olisi hauskaa pitää esimerkiksi lankakeriä sillä tavalla näkösällä kuin ne ovat lankakaupassakin, mutta kissat repis ne varmaan alas sitä mukaa kun niitä asettelis.

Seuraavaksi yllätysvapaapäivän (ei ole mikään rinkelisesonki tää hellekausi) vietto jatkunee muutamalla kirjallisuusesseellä. Kesäkurssit on parasta :D ja Goethe :DD

keskiviikko 16. heinäkuuta 2014

Länsimaisen ihmisen ahdinko, osa 666: Cosplayhahmon valinta

En tiedä mikä siinä on, mutta usein tuntuu, että minulle hankalin osa cosplayta on sopivan hahmon (ja asun) löytäminen. Yhteen asuun tulee helposti käytettyä kuitenkin melkoisesti aikaa, vaivaa ja varsinkin rahaa, joten olisi ihan kiva, että cosplayehdokas täyttäisi joitakin kriteerejä. Kuten vaikka nämä:

Hahmo ois kiva

Haluaisin sanoa, että kaikki lähtee tästä, mutta useimmiten törmään mielenkiintoisen näköiseen hahmoon, ja sitten vasta selvitän, millainen se on ja mistä sarjasta. Mutta selvitän kuitenkin, ja kivakin asu saa jäädä, jos hahmo ei kestä lähempää tarkastelua. Pidän naishahmoista, joissa on jotain kiinnostavaa: erikoinen luonne, huumorintajua, badassiä Tank Girl -meininkiä - käytännössä melkein mikä tahansa hahmo menee, jos sillä on muutakin kuin uliuli-tyyppistä sisäistä elämää.

 
Tässä muutama esimerkki kyseiseen kuvaukseen sopivista tyttelööstä.

Sarja ois kiva

Koska cosplayharrastajalle vain street credillä on väliä, sarja vois olla paitsi kiva, yhteiskuntaa analyyttisesti luotaava, patriarkaalisia rautaesirippuja repivä ja näyttää hyvältä, myös skenessä uskottava. Joko riittävän tuore, klassikko tai edes semisti ug - tärkeintä on muistaa osoittaa alfa-asemaansa jumalallisten ompelutaitojen lisäksi myös fiksuilla sarjavalinnoilla.

No ei ihan. Ois kuitenkin kiva, jos sarjaa vois katsoa yökkäilemättä ainakin toisinaan. Katson kuitenkin sen verran vähän animea ja tv-viihdettä muutenkin, että kun katson, tykkään viihtyä. Jos sarja on minulle todella mieluinen, mutta Sitä Täydellistä Cosplayta ei hahmokaartista löydy, saattaa jokin hahmo silti toteutua. Tässä osastossa on paljon länkkäri-tv:tä, koska minulla on joitakin antipatioita oikeiden asujen ja näyttelijöiden matkimisesta.

Tässä osastossa on myös tämä ryhmäcosplay, joka toteutunee ennen pitkää väistämättä. Haku päällä.

Asu ois kiva

Tämä vaatimus sulkee valtaosan mahdollisista cosplayhahmoista pois. Edelleenkin, koska tulen käyttämään cosplayn tekemiseen paljon aikaa, haluaisin tuona aikana katsella jotain, mistä silmäni eivät sula. Pika- tai läppäcosplayn kanssa tällä ei ole niinkään väliä, silloinhan pointti on jossain aivan muualla kuin mahdollisimman nätissä lopputuloksessa.

Olen lähes yhtä kranttu cosplayasuistani kuin muistakin vaatteistani, joiden on tarkoitus olla nättejä. En valitsisi asua, jossa on pitsiä tai liikaa muita epäkäytännöllisen näköisiä rimpsuja, aivan hirveitä väriyhdistelmiä tai muuten vain rumia puvun osia. "Rumuus" on tietenkin omalla henkilökohtaisella randomgeneraattorillani määritelty.

Sen lisäksi, että haluaisin luoda jotain visuaalisesti hyvännäköistä, haluaisin tuntea itseni cosplayta pitäessäni myös jollain tavalla nätiksi. Kaikkien näiden kriteerien jälkeen puvun tulisi siis myös olla sopivan mallinen pyöreälle päärynävartalolleni, värien ei olisi ainakaan tarve korostaa atooppista ihottumaani - ylipäätään cosplayatessa on aina hauskaa katsoa peiliin, ja luulla olevansa joku muu. Ainakin minulla oma uskottavuuteni hahmona vaikuttaa paljon fiilikseeni puvusta.

Fam on tällä hetkellä ainoa vielä täysin haaveissa oleva hahmo, joka täyttää kaikki maailman kriteerit. Sen puvussa onkin sentään töpseli.

Kaikki loput henkilökohtaiset mieltymykset

Haluaisin yleensä käyttää omia hiuksia värjäämättä ja leikkaamatta cossissa, ois hauskaa jos samasta sarjasta löytyis poikaystävällekin pukuiltavaa, en tykkää piilareista tai koruista tai liian isoista ja hankalista propeista, pitäis olla jotain kivoja yksityiskohtia, joita pääsis käsin värkkäämään, historiallisuus on usein siistiä (mutta vaan jos asu on oikeesti edes vähän autenttisen näköinen)... Kyllähän näitä irtokriteereitä vielä riittäisi. Jossain vaiheessa on kuitenkin tehtävä myönnytyksiä, jotta pääsee lainkaan cossaamaan.

Vai miten on? Onko cosplayn valitseminen muillekin yhtä hankalaa? Pitäisikö sitä vain katsoa enemmän animea?

lauantai 5. heinäkuuta 2014

Lentopelkoinen Kiki ja valkokauluksinen Chi

Jotain Suomen kesästä ja omista kesätyökiireistäni kertoo se, että tätä pukukuvausta varten on odotettu kaunista ja kiireetöntä auringonlaskua nyt kolme viikkoa. Sillä päätin tehdä historiaa ja paitsi kuvata cosplayni, myös suunnitella ko. kuvausta. Vau.

Vietän siis kesääni Savossa 12-tuntisia työpäiviä rinkelitehtaalla paiskien ja poikaystävän porukoiden luona 4-tuntisia yöunia ja 3-tuntisia päikkäreitä nukkuen. Nämä appivanhemmat asuvat siis sillä lailla maalla, että naapuriin on kilometri, mutta kauppaan vain kolme. On pihasaunaa ja maitolaituria ja vanhaa AIV-tornia ja sitten on navetta, jonka kattoa olen katsellut cosplaysilmällä koko kesän. Kattokaa nyt miten hieno ja miten hyvin Ghiblin Kikille sopis moinen katolla hengailu!

Vannon, että se auringonlasku on tuolla navetan takana oikealla.

Eipä siinä, ilta näytti viimein sopivalta, joten ei muuta kuin cossi päälle ja meikit naamaan ja tikkaille. Missä muistin, että olen vähän korkeanpaikankammoinen. Tuo katto on myös aika vanha ja todennäköisesti laho. Ja tikkaiden katolla oleva osuus heilui ehkä puolentoista naulan varassa. Että eipä sittenkään mitään.

Välispiikki! Esittelen puvun osia. Kiki tehtiin parissa illassa Desuconiin, ja jälki on sen mukaista. En edes silittänyt >:D Vähän hävettää, mutta onneksi Morris peittää söpöydellään ja (irto)karvoituksellaan kaiken muutenkin. Olisiko muuten ideaa, millaisilla kaavoilla mekko olisi pitänyt toteuttaa? Koska lähdekuvissa ei näy ylimääräisiä saumoja, tein mekon kahdesta palasta, joita levensin kovin. Helmaan tuli hulmua, mutta se on kaikki käytännössä sivuilla.

En sentään lopullisesti lannistunut pelkuruudestani, vaan rohkeasti vaelsin pitkin mittavaa iltakosteaa pihanurmea kengänpäälliseni pilaten. Jes. Hetken aikaa harkitsimme (poikaystävä siis kuvasi, hörr) jo pellon toiselle laidalle rämpimistä, missä se odotettu auringonlasku värjäsi koivunrunkoja kultaiseksi. Niinkin runollisessa hetkessä en unohtanut sisäistä vätystäni, vaan huomasin, että pihasaunan nurkaltakin tuon näyn varmaan saisi kuvaan.

Ilmeeni kun uskalsin kiivetä ko. kaiteelle.

Välispiikki #2! Kivasti lähti päällyskankaat vanumaan märällä nurtsilla köpöttelyn jälkeen. Se nyt varmaan oli kuitenkin väistämätöntä, mut onks kaikkien muidenkin cosplaykengät pohjasta tollaset? En puhu nyt kissankarvasta tai muusta töhkästä vaan ihan siitä, että kuuluisko noi pohjat siistiä vielä jotenkin kangaspäällysteen liimailun jälkeen. Miten edes?

Kuvasimme myös melko kiusallisia kuvia samaisen pellon laidalla hyttysarmeijan kiusatessa niin mallia kuin kuvaajaa (kunnon pikacosplaytyylille uskollisena minulla ei tietenkään ollut edes sitä proppiluutaa, jolla olisin voinut suojella perhettäni), kunnes päätin kokonaan hylätä edes etäisesti ghiblimäisten maisemien etsimisen. Maalaisidyllistä huolimatta ylipäätään kuvauksellisista paikoista tuntui olevan pulaa, joten maitolaituriansa kutsui.

Oho, melko haaleita mun filtterit näköjään. Ja poset myös, on vissii jotain hurjan jännää tuolla ylävasemmalla.

Viimeinen väliasia! Tässäpä kivasti rusetti avattuna nurja puoli ylös, niin näkyy miten se on tehty. Myöhemmin tuli mieleen, että oishan ton varsinaisen rusettitötterön voinu myös tikata lenkiksi, niin ei sitten olis ees mitään nurjaa puolta. Oh well. Pysyi päässä ihan omalla nauhallaan, jonka sidoin niskaan polkan alle. Sisällä pari kerrosta sanomalehtipaperia.

Lopulta maitolaiturikaan ei ollut edes paha, kun sain sinne oman Chin. Lähes saatoin hymyillä sille.

Se on kyllä sääli, että talossa on kahdeksan kissaa (ja kolme koiraa), mutta yksikään niistä ei ole täysmusta. Tässä Tilli.

tiistai 17. kesäkuuta 2014

#desucon2014 #graffiteja #taikatyttöluento #väsyttää

Desucon oli kiireinen, vähäuninen ja viihdyttävä. Olen tällä hetkellä kesätöissä rinkelitehtaalla (:D) Suonenjoella, joten valmistautuminenkin oli jotenkin erikoista, kun kaikkia omia tavaroita ei ollut saatavilla, työpäivät olivat pitkiä ja väsyttäviä ja kurssitöitäkin oli vielä kesken.


Koska otin koko Desussa huimat kolme kuvaa, kuvitan tätä postausta myös viime sunnuntain Ysitien Lemmikissä otetuilla kuvilla. Kato miten söpö satanistikaritsa :3

Kolmessa illassa surautin kuitenkin jotain päällepantavaa eli Ghiblin Kikin, mikä tietenkin varmisti kunnon univelat jo ennen conia. Töiden takia emme myöskään päässeet Sibbelle kun vasta joskus puoli kymmenen maissa, mikä oli sääli, sillä perjantaille oli ladattu monta kiinnostavaa ohjelmaa. Pitänee tsekata ainakin nuo Animea gaijineille ja Hyvää mangakaa etsimässä youtubesta myöhemmin, ehkä myös se cosplaykeskustelupiiri, jos se on taltioitu.

Hengasin tunnin tai pari perjantai-iltana green roomissa onigiria mutustellen ennen kuin suuntasimme Kuuseen tutimaan. Minut oli lykitty majoitusvänkäriksi kävijämajoitukseen, joten iloisen 06-12-vuoroni ansiosta heräsin sitten puoli kuudelta heittämään Kikin päälle. Olin valmis tasalta, mikä oli hieno homma, sillä tässä vaiheessa infotiskiltä selvisi, että kävijämajoitus on tosiaan jossain koululla, aika kaukana Sibbeltä. Eihän tässä nyt oltu kun kuudetta vuotta vänkärinä (eka kerta majoitusvänkärinä, tosin), mistäpä minä olisin kävijöiden majoituksesta tiennyt. Ihan turhaa ois varmaan jonkun vänkäriohjeistuksen lukeminen ollut :D

Ja siinä satanistikaritsan kaverit :) Ihan unohtuu nolot vänkärimokat kun näitä rapsuttelee.

Oikeastaan  majoituksen aamuvuoro oli aika hyvä - en ehtinyt missata juuri mitään ohjelmaa, kanssavänkäreiden kanssa oli mukava istuksia ja juoda teetä (kun kahvinkeitin hajosi :<) ja katsoa panssarisotatytyjä, ylipäätään aamu lähti ihan nätisti käyntiin. Työvuoron jälkeen harhaillessani uuden vänkärituttavuuden kanssa takaisin satamaan otin jopa yhden kuvan!


Jäin varmaan johonkin onigirikierteeseen cosplaykisojen alkamiseen asti, koska muistan, että aioin mennä kuuntelemaan Sailor Moon ja feminismi -luentoa, mutta niin ei sitten ilmeisesti kuitenkaan tapahtunut. Ainakin järjestelin mangakirppiksellä myytäviäni (kiitos kaikille saksankielisen yaoin kuluttajille rahoistanne). Kisat olivat kuitenkin hienot, taso kova ja voitot meni nappiin ja sillai. Erityisen vaikuttunut olin Hall Cosplay -kisan voittaja-asusta, ei jumantsuide millanen suikalekaava niissä hihoissa on täytyny olla :o Materiaalivalinta ja kaikki oli niin pätevää, ei tuomaristoon rajoittunut se doki-dokin määrä.

Siellä oli laamoja! Doki-doki niillekin.

Olen seurannut Tubbsin töitä ja tekemisiä ihan oikeasti vähintään 12-vuotiaasta lähtien kuten kunnon lurkkeri ainakin, joten olisi sinänsä ollut kiinnostavaa mennä kuuntelemaan sitä Hatoful Boyfriend -luentoa. Kirppariballerinani tosin hiersivät siinä määrin, että korjailin niitä sitten kaaoscosplay-työpajassa. Kiitos pajan pitäjille rennosta meiningistä ja hyödyllisestä pajasta :)

Loppulauantai menikin jälleen aika sumussa, varmaan söin ja silleen? Hipsin kymmenen maissa jo kohti koulumajoitusta, sillä sunnuntaille olin voittanut vuorolotossa työajat 00-06. Nukuin puolitoista tuntia, valvoin yökkärissä kahteen asti oven edessä, kunnes sain luvan mennä (tai siis menin vaan) peiton kanssa alas narikkaan torkkumaan. Aamuyöllä narikassa kävi ehkä neljä kävijää, joten mukavastihan se yö lopulta meni - varsinkin, kun pääsin kuudelta jo oikeasti vähän nukkumaan.



Sunnuntai meni aikalailla cosplayesityskisan ja AMV-kisan merkeissä. Yleensä en hirveästi syty huumoriesityksistä tai -videoista, koska aika pitkään se huumori on ollut lul so random sininen mehujää -tasoa. Tällä kertaa sekä Dugtrio-pojat että Oops! Eren did it again -AMV olivat henkilökohtaisia suosikkejani. Kaikin puolin oli hienoa nähdä oikeasti ihan hauskaa läppää näissäkin piireissä :) Taidokasta ohjausta osoitti myös Paradise Kiss -esitys, missä oli todella hienoa liikkuvuutta ja joka muutenkin soljui kivasti.

Miks mää en oo tienny, että Ysitien Lemmikissä on Pupusaari?! Siis pieni saari täynnä pupuja. Sinne vie silta missä on portti ja portissa lukee ettei kissaa saa päästää saarelle. I wonder why.

Kisojen jälkeen kävin katsomassa vielä kavereiden Space Dandy -luennon lopun ja jäin samaan saliin taikatyttöluennolle. Ilmeisesti luennon rikkonaisuutta on kritisoitu jonkin verran, mutta omasta mielestäni se oli loogisin tapa jäsentää luennon aiheet ja näkökulmat järkevästi rajalliseen aikaan. En ole itse lainkaan kiinnostunut taikatyttöanimesta ja kokemukseni rajoittuu pariin ruotsidubattuun Sailor Moon -jaksoon ja muutamaan suomenkieliseen Tokyo Mew Mew -pokkariin. Visuaalinen ilmaisu puvustuksessa/hahmodesignissa on kuitenkin todella kiinnostavaa, ja sitä on tullut mietittyä myös teatterin puolella, ja siitäkin näkökulmasta luento oli hyvin mielenkiintoinen. Luennon pitäjä taisi itsekin jossain vaiheessa todeta, että nämä ovat melko selviä juttuja, joten käydään ne nopeasti läpi - tämä päti monen muunkin osa-alueen kuin värimerkitysten kohdalla, ja ainakin itse jäin kaipaamaan vähän syvällisempää analyysia. Esimerkiksi pohdintaa siitä, miksi tytöille ja nuorille miehille suunnatuissa taikatyttösarjoissa on puvustuksellisia eroja, olisi voinut laajentaa. Ylipäätään noiden suuntausten vertailusta voisi varmaan saada jo erillisen luennon kasaan (ilmainen vinkki :D).

Taikatyttöluennolta siirryinkin jo päättäjäisiin. Jee, Urobuchi ja Frostbite K-18, woop woop. Harkitsen DesuTalksia ja Cruisea, mutta kuuttimerkeissä seuraavan kerran ainakin sitten alkutalvesta taas.




maanantai 16. kesäkuuta 2014

Hei kato, taas joku uus cosplayblogi

Hoidetaanpas alkuun nää pakolliset alta pois.

1. Kukamuukuka (aah)

Hei, olen Moona ja olen cosplayharrastaja. Opiskelen Jyväskylässä äidinkielenopettajaksi, harrastan myös partiota ja boffausta ja minulla on kaksi kissaa ja poikaystävä. Cosplayn lisäksi pidän käsitöistä kovasti muutenkin, paskartelen kortteja ja ompelen joskus ylppärimekon tai jumpsuitin tai äidille verhoja. Olen sosiaalinen ja saanut nörtteyteni verenperintönä, mutten silti ole kovin aktiivinen cosplayskenessä tai fandomeissa muutenkaan - vänkärinä olen tosin kustantanut conreissujani jo pitkään.

Camokisse on Morris ja kiipeilykisse Astrid.

2. Cosplayhistoria

Aloitin cosplayn vuonna 2008, kun ompelin yläasteen vaateompelukurssilla FMA:n Riza Hawkeyen uniformun yläosan ja kuin ihmeen kaupalla sain myös housut ja sen takalerpakkeen kasaan Animeconiin mennessä. Siitä lähtien olen käynyt conissa kerran vuodessa, useimmiten kuitenkin pikacossissa. Vuosina 2010-2012 tuo con on ollut Ropecon, missä boffaus on ollut pääprioriteettini - ylipäätään tuossa välissä oli tauko animemeiningeistä. Ompelutaidot ovat kuitenkin roimasti kehittyneet muun muassa boffaukseen liittyvissä historiallisemmissa projekteissa - samalla cosplay on pysynyt mielessä, ja pukuideoita karttunut "joskus sitten" -kansioon.

Viimeisimmän vuoden aikana on alkanut vaikuttaa siltä, että se joskus on nyt. Poikaystävän kanssa on tullut kierrettyä vuoden sisään neljä conia, joista kolmessa olen pitänyt jotakin hassua päällä. Todellisen sykäyksen harrastukselle antoi kuitenkin alkuvuoden Desucon Frostbite, jossa cossasimme ensi kertaa yhdessä - minulle se oli myös ylipäätään ensimmäinen kerta pari- tai ryhmäcosplayssa. Hahmot, Vinland Sagan Thor ja Ylfa, osuivat meille aivan nappiin, pukuja oli mukava tehdä ja ne olivat rentoja päällä, conissa juttelemaan tulleet ihmiset olivat todella iloisia nähdessään cosplayta ko. sarjasta ja kaikin puolin löysin cosplayn ilon aivan uudella tavalla.

Kuuden vuoden ero. Kamerat on edelleen tyhmiä ja photoshootit vaatis liikaa vaivaa.

3. Mitä seuraavaksi

Ajattelin pitää tätä blogia. Toivon mukaan pääsen kirjoittelemaan ainakin asujen edistymisestä ja confiiliksistä. Tällä hetkellä olen aika iloinen siitä, että minulla on cosplaypari, jonka kanssa kärsiä tästä harrastuksesta yhdessä. Joskus pohdin ujosti kisoihin osallistumista, mutta sitä saanee odottaa, sillä en pidä kuvattavana olemisesta saati sitten esiintymisestä - teatteriharrastuksenikin painopiste on puvustuksen ja lavastuksen puolella. Olisi kyllä kiinnostavaa päästä suunnittelemaan Hyvää Cosplayesitystä (tm), mutta sitä varten tarttis kai jonkun esiintymishaluisenkin cosplaykaverin tai pari.

Seuraava con lienee syyskuun Tracon, jonne olisi mukavaa saada valmiiksi yksi pukuhaave:

Atelier Escha & Logy: Alchemists of the Dusk Sky: Duke Beriel (majatalon isäntä) ja Katla (kauppias).

Sitä ennen edessä on kuitenkin muutamat keskiaikaiset tunikat ja polvihousut ja tietenkin yhdet verhot.

On sentään hienot verhot! Vai onks sun äidin mökkiverhoissa ahdistuneita LSD-sammakoita, mitä.